Anna kieltäytyi kohteliaasti kaljaveikon ehdottomasta toisesta piccolosta. Urheasti pettymystään nieleskellen mies lähti hakemaan itselleen uutta tuoppia, ja juuri samalla hetkellä Annalle tuli merkillinen olo. Joku tuijotti. Vuorenvarmasti. Niin kuin hän olisi tuntenut silmät selässään. Kirjaimellisesti. Anna vilkaisi sivuilleen ja kääntyi sitten hitaasti katsomaan taakseen. Kahden pöydän päässä, hiukan erillään muusta seurueesta istui mies konjakkilasi edessään. Tukka välkähti kuparinpunaisena terassin pehmeässä valossa miehen nyökätessä. Silmäkulmien naururypyt piirtyivät vaaleina viiruina ruskettuneissa kasvoissa.

Salvessa oli yllättävän vähän asiakkaita. Anna valitsi ikkunapöydän. Hetken harkittuaan hän tilasi Fernet Brancan ja kannullisen jäävettä ja ryhtyi sitten tutkimaan ruokalistaa, vaikka oli jo valintansa tehnyt. Viereiseen pöytään oli juuttunut joku kantakundi, jonka Anna oli nähnyt usein mutta jonka nimeä hän ei muistanut. Ehkä hän ei ollut sitä koskaan kuullutkaan. Siksi hän juuri viihtyikin Salvessa ja muissa korttelikapakoissa. Sai tulla ja mennä omaan tahtiinsa ja seurustella tai olla seurustelematta. Joillakin asiakkailla oli nimet ja ammatit, joillakin ei.