"Miksi me asutaan just Roihuvuoressa, hän joskus kysyi, ja miksi ihmeessä ei, kysyi äiti vastaan. Marko olisi halunnut asua Stockmannin kulmalla ja käydä koulua jossa oli suljettu sisäpiha." (s. 32-33)

"Kirjastoon Marko halusi kävellä aina yksin. Mäen alas ja takaisin ylös, ostaa Pauligin kioskista jäätelötötterön ja olla omissa ajatuksissaan. --- Lukeminen oli hyvä harrastus, kotona oli metrikaupalla kirjoja ja kannustettiin, Marko sai vähintään yhden kirjan lahjaksi joka joulu. Ei hän miettinyt miksi." (s. 34-35)

"Ehkä minä olen vähän erakko, hän mietti istuessaan Marjaniemen kalliolla ja katsellessaan ohi ajavia veneitä. Tai ehkä elämä vain oli sellaista. Veneet sukelsivat laskevan auringon kuvajaiseen ja hävisivät näkyvistä." (s. 61)

"Säde alkoi rakastaa kesää heti kun koulu oli ohi ja oman vuokrayksiön ikkunasta näki palasen Porthaninkatua. Asunto oli pieni ja kallis, mutta se sijaitsi kaukana Mirkasta ja hyypiöstä, eikä Säde äitiäkään silloin kaivannut." (s. 133-134)

"Myöhemmin Meilahdentiellä Marko katseli kuinka kiipeilijät iskivät kiiloja pystysuoraan kallioon ja harjoittelivat. Kolme apinaa rosoisella kivenreunalla, eivätkö ne sen parempaa seinämää löytäneet?" (s. 178)

"Oli hämäriä vuosia, joista ei myöhemmin halunnut edes puhua. Oli sinnikkäästi sojottava hiustukko joka pyrki väärään suuntaan karkuun ylioppilaslakin alta. Ja Porolahden koulun pihalla äiti ja isä, ja koulun päättämisestä kateellinen aknesta kärsivä Mikko, omat loputtomalta tuntuvat kaksi vuotta vielä edessään." (s. 198)

"He menivät illalla Kaisaniemeen pyöreään ravintolaan ja näkivät toisensa koko ajan, lupailivat nähdä ja tavata ja olla yhä samassa kaupunginosassa, opiskella ja muistella menneitä yhdessä." (s. 199-200)

"Hän hankki vuokrayksiön Pursimiehenkadulta ja ripusti vanhan karttansa eteisen lohkeilleeseen seinään. Siinä oli merkittyjä paikkoja ja taitoksia ja reikiä jo, ja sen alla lojui kenkiä ja vastapäätä oli vaatenaulakko ja takkeja, valmiina kaikki oven edessä." (s. 202)

"Linnut lehahtivat läheisestä puusta valtavalla humahduksella niin kuin irti päässyt venepressu. Sitten oli taas hiljaista, pieni paatti oli jäätynyt kiinni laiturinnokkaan ja joku näkyi kävelevän Uunisaaren takana. Kestivätkö jäät, ei tehnyt mieli mennä kokeilemaan. Tuuli oli hyinen niin kuin aina Helsingissä sellaisella säällä, räntää satoi viistoon ja oikeatkin venepressut kolahtelivat talvitelakalla." (s. 239-240)