Helsingin nimi

Mistä juontaa juurensa pääkaupunkimme nimi "Helsinki"?

Tähän kysymykseen löytyy perusteellinen vastaus Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta, josta yhteenveto:

Helsinki perustettiin vuonna 1550 Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan käskystä. Aluksi kaupunkia kaavailtiin Santahaminan saarelle, mutta lopulta se päätettiin rakentaa Vantaanjoen suussa sijaitsevan kosken ääreen. Kosken nimi oli jo varhain, ilmeisesti ennen kaupungin perustamista ollut Helsingfors, mikä on Helsingin nykyinenkin virallinen ruotsinkielinen nimi. Paikalla sijaitsi tuolloin Forsbyn kylä, jonka nimi elää edelleen Koskelan kaupunginosan ruotsinkielisenä nimenä.

Vaikka kaupungin virallinen nimi on alusta asti ollut Helsingfors, on sitä näihin päiviin asti nimitetty Uudenmaan ruotsalaismurteissa nimellä Helsinge, josta myös nimen suomenkielinen asu Helsinki on lainattu.

Asu "Helsinki" vakiintui käyttöön 1800-luvulla. Senaatti muutti Helsinkiin lokakuussa 1819. Siitä lähtien suomeksi käännettyjen asetusten ja julistusten päiväyspaikaksi tuli ”Helsinki” tai ”Helsingin kaupungissa”. Ruotsinkielisissä asiakirjoissa oli kuitenkin yhä Helsingfors. 1820-luvulta lähtien suomenkielisissä kirjoissa on ollut painopaikkana Helsinki.

Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa mainitaan, että ”Suomen kirjakielessä Helsinki on nykymerkityksessään ensi kertaa mainittu Kristfrid Gananderin sanakirjassa vuonna 1786.”

1800-luvun lopulla nimi Helsinki alkoi olla vakiintunut. Siihen saakka nimessä oli kummitellut g-kirjain: Helsingi, kuten vielä viron kielessä kaupunki tunnetaan.

Katso lisää:

http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk125/helsinki/
http://kaino.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk125/helsinki/helsingfors.s...

Paikat
Kielet 
suomi
Tapahtuma-aika 
2000 - 2010
iGS-Tietohuoltoasema

Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.