Elokuvassa Kaasua, komisario Palmu on paljon taiteilija Kurt Kuurnan (Pentti Siimes) tekemiä maalauksia. Ovatko nämä elokuvassa esiintyneet maalaukset oikeita ja jos ovat, niin missä ne nykyään ovat? Onko vielä paljon tallella vanhoissa suomalaisissa elokuvissa olleita lavasteita, tavaroita yms.? Onko niitä esillä jossain?
Taiteilija Kurt Kuurnan maalaukset ovat ihan oikeita maalauksia. Elokuvan taiteilija ei ole mitenkään erityisen menestynyt. Tauluissa on surrealismia ja kubimismia. Leffassa näkyviä tauluja ovat muun muassa hevonen smokissa, rehevä rubensilainen nainen ja neulojen lävistämä luuranko.
Maalaukset pohjautuvat Waltarin romaaneihin, ja ne on maalannut Sauli Rantamäki.
Elokuvan Kaasua komisario Palmu! on lavastanut Ensio Suominen. Elokuvassa esiintyvien maalausten ideointi on pistetty usein lavastaja Ensio Suomisen piikkiin, mutta ilmeisesti taulut ovat täysin Sauli Rantamäen käsialaa. Elokuva perustuu Mika Waltarin kirjaan Kuka murhasi rouva Skrofin. Kirja on vuodelta 1939, ja Matti Kassila ohjasi siitä elokuvan vuonna 1961. Nuo elokuvassa esiintyvät maalaukset ovat maalattu juuri sen mukaan, kuten Waltari on ne kirjaan kuvaillut.
Elokuva on edesmenneen Fennada-filmin tuotantoa (Nykyäänhän on myös olemassa Fennada-filmi). Fennadan lavasteita ja rekvisiittaa ajautui Ylelle ja voi olla, että Ylen kammioista vielä jotain Palmu-rekvisiittaa löytyy. 1980-luvun alussa järjestettiin Kulosaaressa julkinen huutokauppa, jossa myytiin muun muassa Palmu-elokuvien taustafondeja kuten ikkunasta näkyvä tuomiokirkko. Noiden maalausten kohtalo on hämärän peitossa.
Vanhojen suomalaisten elokuvien lavasteet ja tavarat ovat varmaan osittain kadonneet jo maailman tuuliin. Suomen filmiteollisuudella oli Liisankadulla aikanaan isot studiot. Yhtiö meni nurin 60-luvulla, jolloin yhtiön tuotanto ja tavarat siirtyivät Ylen omistukseen. Näin kävi siis myös Fennada-filmille.
Soittelin parille lavastajalle ja kyselin elokuvan tekemisestä. Nuo lavasteet tehdään yleensä juuri sitä kyseistä elokuvaa varten, ja sen jälkeen noista tavaroista hankkiudutaan eroon.
Elokuvaan liittyvissä kysymyksissä voi mennä asioimaan Kavan kirjastoon. Osoite on Sörnäisten rantatie 25.
Elävän kuvan museo puolestaan sijaitsee Kalasataman Taiteilijatalossa, osoitteessa Vanha talvitie 9.
Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.