Uutuudet kirjastossa

Kuinka kauan kestää ennen kuin uusi CD- ja DVD-levy on lainattavissa Helmet-kirjastossa? Entä milloin uusi kirja on lainattavissa?

Tähän ei ole yhtä ainoaa vastausta. Aineiston käsittelyajat vaihtelevat. HelMet-kirjastot ovat hallinnollisesti neljä (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) eri kirjastoa, joilla on kullakin omat menetelmänsä. Vastaamme tässä vain Helsingin osalta.

Kirjojen yms. julkaisussa syksy ja kevät ovat ruuhkaisinta aikaa, jolloin käsittelyajat voivat venyä. Kysytyimpiä nimekkeitä pyritään käsittelemään nopeammin kuin vähemmän kysyttyjä. Käsittelyyn menee suomenkielisillä kirjoilla 2-3 viikkoa. Vieraskielisillä enemmän.

Musiikkiaineisto käsittely vaihtelee enemmän. Nopeimmat tulevat vajaassa viikossa, mutta keskiarvo on noin kuusi viikkoa.

Elokuvien käsittelyyn menee myös pari viikkoa, mutta elokuvien osalta olemme lapsipuolen asemassa. Kirjastot eivät saa elokuvia samaan aikaan kuin kaupat, vaan saamme usein lainausoikeudet kuukausien viiveellä.

Täytyy myös muistaa, että Helsinki hankkii yleisistä kirjastoista eniten aineistoa koko maassa, esimerkiksi vuonna 2005 yhteensä 123 237 kappaletta ja 27 064 nimekettä.

Lähde:
Hankinta- ja luettelointitoimisto, Helsingin kaupunginkirjasto

Paikat
Kielet 
suomi
Tapahtuma-aika 
2000 - 2010
iGS-Tietohuoltoasema

Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.