Minä vuonna Auroran sairaala on perustettu, ja kuka on ollut hankkeen takana? Vanhimmat rakennukset ovat ilmeisesti vuodelta 1910.
Marian sairaalaan perustettiin 1894 epideeminen eli kulkutautien osasto. Se osoittautui piankin liian pieneksi ja vaikeasti hoidettavaksi. Marian sairaalan vuosikertomuksessa 1902 kulkutautien osaston ylilääkäri Max Björkstén selosti epäkohtia ja esitti uuden kulkutautisairaalan rakentamista. Seuraavana vuonna terveydenhoitolautakunta tutkimustensa perusteella esitti kaupunginvaltuustolle ajanmukaisen ja riittävän suuren kulkutautisairaalan välttämättömyyttä. Marian sairaalan tontille ei katsottu mahtuvan lisärakennusta ja muutenkin pidettiin toivottavana paikkaa, jossa olisi tilaa myöhemmälle laajentamiselle.
Ensimmäistä 1906 valtuustolle jätettyä arkkitehti M. Schjerfbeckin suunnitelmaa ei hyväksytty, mutta vuonna 1908 saatiin uudet luonnospiirustukset ja kustannusarvio. Kaupunginvaltuusto lähetti kokouksessaan 1909 asian uudelleen valmisteltavaksi komiteaan, johon valittiin Max Björkstén, kaupunginarkkitehti K. Hård af Segerstad, arkkitehdit Lars Sonck ja M. Schjerfbeck, senaattori Th. Wegelius ja professori Hj.von Bonsdorff. Komitea piti uutta kulkutautisairaalaa välttämättömänä ja ehdotti paikkaa Pasilan aseman lähellä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen 1910 ja vahvisti piirustukset kokouksessaan 1911. Alustavat rakennustyöt oli aloitettu jo 1910 ja uusi sairaala luovutettiin käyttöön 1914.
1947 valmistui alueen lounaiskulmaan uusi yksikerroksinen tarkastusosasto "Tukholman paviljonki" Rakennusaineet ja piirustukset oli oli lahjoittanut Tukholman kaupungin varoilla toiminut Pohjoismaisen Avun komitea. 1952 kaupunginvaltuusto päätti sairaalalautakunnan ehdotuksesta muuttaa sairaalaan nimen 23.4. alkaen Auroran sairaalaksi. Entinen nimi Kulkutautisairaala ei enää vastannut varsinaista toiminta-alaa. Uusi kaksisiipinen lastenosastonrakennus seitsemine kerroksineen ja parvekkeineen valmistui 1955.
Lähde: Helsingin kaupungin sairaalalaitoksen historia (Helsingin kaupunki, 1968)
Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.