Peräkkäiset mustat joulut

Onko Helsingissä mitattu koskaan kahta tai useampaa peräkkäistä "mustaa" (lumetonta) joulua?

On mitattu. Omiin muistikuviin ei ollut luottamista, joten soitin Ilmatieteen laitokselle, ja sain sieltä oikein hienoa apua. Kahden mustan joulun putki osui esimerkiksi jouluiksi 2006 ja 2007. Sitä edelliset olivat vuodet 1991 ja 1992. Ja kun siitä mennään taaksepäin, näitä kahden peräkkäisen lumettoman joulun jaksoja on tullut silloin tällöin.

Viimeisen sadan vuoden aikana on ollut kaksi todella mustaa joulujaksoa. Kolme peräkkäistä lumetonta joulua Helsingissä oli esimerkiksi lähes 60 vuotta sitten eli vuosina 49–51 ja kun mennään siitä vielä kauemmaksi historiaan, niin sama tilanne oli 20 vuotta aikaisemmin vuosina 1928, 29 ja 30. Kun siis seuraavan kerran joku muistelee sitä, että joulut olivat aina ennen lumisia, niin keskustelua voi oikaista ilmatieteen laitoksen tilastoilla. Toisaalta kellekään ei varmaan haittaa ole siitä, että menneitä muistellaan. Kesät olivat lämpimämpiä ja talvet lumisia. Mustillekin pilville saa huoleti sommitella hopeareunuksia. Ja Suomenlinnaan pääsi jäätietä pitkin.

Kaisaniemessä on mitattu Helsingin säätä jo 1800-luvun alkupuolelta, mutta lumen syvyyttä vasta vuodesta 1911. Lumipeitteestä puhutaan, kun lunta on maassa vähintään sentti. Kaisaniemessä tuo mittaus tehdään aamulla kahdeksan aikaan.

Joulun pimeyttä helpottaa toki se, että komeroista on kaivettu jälleen jouluvalot välkkymään. Useinhan ne korjataankin sitten pois pääsiäisen aikaan.

Eräs ”jalkapallohuligaaniystävä” toivotteli joulun alla: ”Ei sen väliä onko joulu musta vai valkoinen, kunhan se on mustavalkoinen!” Tuo liittyy siihen, että satumme kannattamaan englantilaista Newcastle Unitedia, jolla on pelipaitojen värityksenä musta ja valkoinen hoikentavana pystyraidoituksena. Joulua odotellaan vähintäänkin yhtä hartaasti, kuin suosikkijoukkueen menestystä.

Ilmastotilastoja:
http://www.fmi.fi/saa/tilastot.html

Paikat
Kielet 
suomi
Tapahtuma-aika 
2000 - 2010
iGS-Tietohuoltoasema

Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.