Eräällä iltakävelyllä näin pulskan ja hyväkuntoisen ketun jahtaamassa rusakkoa. Tämä tapahtui Itä-Helsingissä keskellä pientaloaluetta. Kuinka yleisiä ketut ovat Helsingissä?
Hienoa jos olet nähnyt hyväkuntoisen repolaisen, sillä esimerkiksi Viikin alueella sanotaan kettujen olevan melko kapisia. Viikin ympäristö on rakennettu niin tiiviiksi, että alueen ketuilla on sisäsiittoisuusongelma, joten geenivaihto olisi tarpeen.
Ketut ovat yleistyneet Helsingissä. Kanta on vahvin Vuosaaaressa. Kettujen selviytymistä on edesauttanut Helsingin räjähdysmäisesti kasvanut villikanikanta. Kanit ovat ketuille mitä parhainta riistaa. Kettuja myös havaitaan entistä useammin, sillä ne ovat sopeutuneet kaupunkielämään melko hyvin, eivätkä ole enää niin arkoja. Citykettujen lukumäärää on vaikea arvioida, sillä ne vaeltelevat paljon. Pääkaupungin muuttumista kettufarmiksi on silti turha pelätä. Helsingissä ei ole niin paljon sopivia pesäluolia, että kettukannasta tulisi kovin tiheä.
Eläimenä Helsingissä -verkkonäyttely: http://www.hel2.fi/ymk/elaimena_helsingissa/
Lähteet:
Helsingin Sanomat
Ympäristökeskus
Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.