Taas tuli kinaa kaverin kanssa. Oliko näyttelijä Eine Laine Jean Sibeliuksen tytär?
Eine Laineen pitkä ja työntäytteinen ura sijoittuu teatteritaiteen ja populaarin viihteen alueille. Hänestä kasvoi monipuolinen näyttelijätär, vaikka laulun lahja, tanssitaito ja lavasäteily nostivat hänet toistuvasti operettien vetonaulaksi.
Eine Laine syntyi kolmantena lapsena helsinkiläiseen työläisperheeseen, jonka arkisia vaikeuksia hän on kuvannut kaunistelematta muistelmateoksessaan. Isä Filip Laine oli muurari, joka toisinaan kärsi alkoholismista ja vaikeutti siten koko perheen toimeentuloa. Perheen äidin Maria Paason tarina on uljas luku työväestön yhteiskunnallisen heräämisen vaiheissa. Hän tuli Helsinkiin piikomaan, ja avioiduttuaan hän hankki tuloja perheelle ompelijana.
Äiti kuului raittiusyhdistys Kilpeen ja työväenyhdistykseen, jossa hän loistavana puhujana eteni naisosaston puheenjohtajaksi. Vuonna 1906 Maria Laine valittiin ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan yhtenä sosiaalidemokraattien yhdeksästä naisedustajasta.
Lähde:
Suomen kansallisbiografia: Laine, Eine (1892 - 1970) näyttelijä ja ohjaaja
Kysymys ja vastaus ovat peräisin Helsingin kaupunginkirjaston iGS-Tietohuoltoasemalta.